Säännöt

X-Kaato säännöt 2018

- Kilpailu on parikisa. Joukkueen muodostaa 2 henkilöä.
- Alle 18 vuotiailla tulee olla huoltajan kirjallinen suostumus osallistumiseen.
- Sarjat: KILPAmiehet, KILPAnaiset, KILPAseka ja kuntosarja.
- Järjestäjä rajoittaa joukkuemääräksi kaikissa sarjoissa 50 joukkuetta.
- Kilpasarjojen voittaja käyttää aikaa noin 5 tuntia. Kilpailun maksimiaika on 8 tuntia. Kuntosarjassa nopein käyttää aikaa noin 4 tuntia, maksimiaika 8 tuntia.
- Kilpailijoille jaetaan kaksi tuntia ennen lähtöä kartat ja reittikirja. 
- Kilpailussa on yhteislähtö.

Kilpailusäännöt:
- Joukkueen tulee liikkua yhdessä koko matka, ellei reittikirjassa mainita muita ohjeita.
- Rasteilla toisen jäsenen tulee leimata rasti ja toisen käydä 5m päässä rastista. 
- Reitti tulee kulkea reittikirjan kertomalla tavalla. Kartassa voi olla ”ylimääräisiä” rasteja jotka ovat ainoastaan jonkun muun sarjan käytössä.
- Leimaus. Kaikki rastit tulee leimata reittikirjan kertomassa järjestyksessä. Elektroninen leimausjärjestelmä paljastaa jos leimaukset on tehty virheellisessä järjestyksessä.
- Joukkueen tulee liikkua osuus välineellä tai tavalla, joka on osuuden laji. Esim. juoksu osuudella ei voi käyttää esim. rullaluistimia tai pyörää. 


Ajanotto:
- Kilpailussa käytetään leimantarkistuksessa ja ajanotossa EMIT elektronista järjestelmää.
- Järjestäjä EI vastaa siitä jos EMIT kortti ei toimi ja tulokset jää saamatta. Koskee myös vuokrakortteja.
- Joukkue on ITSE vastuussa siitä että EMIT kortti nollataan ennen lähtöä.
- Kilpailuaika lähtee käyntiin lähdössä.
- Kilpailuaika päättyy joukkueen leimatessa maalileima maaliviivalla.
- Mahdollisia puuttuvia leimoja ei voi palata hakemaan enää maalileimauksen jälkeen.
- Tuloksen ratkaisee loppuaika, nopeimmin radan selvinnyt voittaa.

Sakot:
- Kaikki väliin jääneet rastit tuovat 1 tunti / rasti sakkoa. Aika lisätään loppuaikaan.
- Vaihtopaikalla (tai muulla miehitetyllä rastilla) väliin jäänyt leima tuo 10min / rasti sakkoa. Aika lisätään loppuaikaan.
- Maksimiajan ylitys. Joukkueen ylittäessä maksimiajan, tuplataan hänen ylittämänsä aika ja lisätään loppuaikaan. 
- Yli 30min ylitys maksimiajassa aiheuttaa hylkäyksen.
- Joukkueen hajaantuminen. Joukkueelle voidaan antaa 10min sakko jos se liikkuu liian erillään max 100m etäisyydellä toisistaan.
- Rastin leimaus. Jos joukkue hajaantuu leimauksessa niin, ettei toinen käy rastilla tai ole edes tarkoituksena käydä (jää johonkin odottamaan), aiheutuu tästä 1 tunti sakkoa joka lisätään loppuaikaan.
- Puuttuva varuste. Jos joukkueelta puuttuu mahdollisessa varustetarkastuksessa varuste, aiheuttaa tämä 10min sakkoa / puuttuva varuste.
- Jos kyseessä on kypärä tai melontaliivi, aiheuttaa se 1 tunnin sakon joka lisätään loppuaikaan. 
- Joukkue joka etenee ilman pakollista varustetta, kilpailee omalla vastuulla.

Varusteet:
- Melontakalusto tulee järjestäjiltä ja sisältyy osallistumismaksuun. Malli STAR DUO kajakkikaksikko ilman peräsintä.
- Kalusto sisältää per joukkue: kaksikko kajakki, 2 x mela ja 2 x melontaliivi. 
- Joukkue voi käyttää omaa kalustoa seuraavin ehdoin. Kajakin tulee olla polyeteeninen STAR DUO kaksikkokajakki, peräsin ylösnostettuna. Lisäksi kalusto voi olla mikä tahansa avokanootti kunhan sitä melotaan yksipäisillä meloilla. Oman kajakin / kanootin käytöstä hyvitetään 20e osallistumismaksusta.
- Melat. Joukkue voi käyttää omia meloja, melontaliivejä ja tuoda myös aukkopeitteet.
- Kajakkeihin EI saa tehdä mitään kiinnitysvirityksiä jotka vahingoittavat kajakkia.
- Maalla kajakkeja tulee aina kantaa, kajakkien vetämisestä seuraa 1 tunnin sakko.

Vastuu
- Kilpailijat kilpailevat omalla vastuulla
- Kilpailijoita ei ole vakuutettu järjestäjien puolesta. Kilpailijoiden tulee huolehtia oma vakuutusturva kuntoon.
- Kilpailijat allekirjoittavat ennen kilpailua vastuuvapauslomakkeen.

Peruutusehdot
Kilpailu on joukkuekilpailu, joukkue vastaa varamiesten hankinnasta, myös sairas- ja loukkaantumistapauksissa. Osallistumismaksuja ei palauteta, eikä osallistumista siirretä toiseen tapahtumaan.

Sääntöihin voidaan tehdä vielä muutoksia ennen kilpailun alkua, tai niitä voidaan muuttaa kisan aikana jos niissä todetaan puutteita.